lauantai 30. toukokuuta 2009

I Love Toukokuu

Toukokuun blogi alkoi vapun tienoon koonnilla, joten mikäs sen kivempaa, kuin koota loppukuun tapahtumia myös samaan nippuun. Olisi hauska ehtiä kirjoittaa blogia samaan tahtiin, kuin on jotain kerrottavaa mutta eipä se vain käytännössä onnistu.

Ensimmäisenä on todettava, että ilmat ovat olleet suotuisia :) Arska on paistaa möllöttänyt aivan ihanasti suurimman osan kuuta ja tänään on varmasti lyöty lämpöennätyksiä siellä sun täällä. Kyllä niin lämmintä oli, että hiki tahtoi tulla vaikka yritti ihan vain laiskotella varjossa.

Kameraa on tullut ulkoilutettua oikein urakalla ja joskus sitä sattuu olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Ohessa Albiina ja Nova ottavat huilitaukoa riekkumisen lomaan (miten ne edes jaksaa leikkiä tällä helteellä?) eli koiria ei ole käskytetty tuohon vaan sattuvat ihan itsellään olemaan nuin oikke hienosti. Eikä tarvinnut ottaa kuin parikymmentä kuvaa, ja jo tuli nappiotos (kuka muistaa vielä aikaa ennen digikameraa, ois tullut rulla täyteen tässä kohdin aika nopsaan).
Arttulan ihanaiset
Ei ihan anna kuva oikeutta omenapuun kukinnalle. Koirapuodin pihalla on ikivanha melko heikolla leikkauksella oleva omppupuu ja se kukkii todella upeasti. Ja niin kukkii muutkin omput tontillani. Tuskin enää hallakaan on ensi syksyn upean omenasadon uhkana. Viime vuonna hallayö tuli pahaan aikaan ja syksyllä omenasato oli noin viisi kappaletta omppuja. Tämä kiinnostaa varmasti kovasti kaikkia lukijoita.
Omppupuu ja sammari
Digikamera on kyllä nii hiano keksintö. Saa nättejä lähikuvia söpöistä kasveista. Hortonomi Laakso täällä terve (joka ei siis tunnista suurinta osaa tämän maan kasveista). Mutta tämän minäkin tunnen, se on mustaviinimarja ja kasvaa ihan omalla pihalla ;)
Mustaviinimarja
Olen saanut itseasiassa jo ennen vappua alivuokralaisia, oikein useamman kappaleen. Sekä asuintalon että Koirapuodin savupiippuihin on pesinyt naakkapariskunta. Taitavat olla kavereita keskenään ja päättivät sitten yhteistuumin valloittaa omaisuuteni. No, eipä heistä ole minulle haittaa ollut, hiljaista porukkaa. Olen yrittänyt saada vuokralaisia kuvaan - heikolla menestyksellä. Ensinnäkin sujahtavat piippuun tosi nopsaan ja toisekseen mun kamerassa saisi olla lintujen kuvaamista varten enempi zoomia. Pienokaisia ei ole vielä näkynyt, yritän kytistellä josko niitä saisi kuviin ennen kuin kirjaimellisesti lentävät maailmalle.
Naakka The Alivuokralainen
Keskiviikkona vietimme Jakki The Ruåtsipojan kaksivuotissynttäreitä.
Jakki kaks vee
Ja eilen perjantaina juhli Nitro The Aussipoika yksivuotispäiviään. Hienot pojat mulla, vai mitä <3
Nitro yks vee
Tänään juhlittiin monissa kodeissa ylioppilaita ja muita koulunsa päättäneitä (onnea vaan kaikille). Juhlien vuoksi tuli hoitoon Katan tyttö Sheena (Arttulan Revontuli). Ihana ipana vaikka nyt hiukan itse kehunkin. Ei ollut Sheena moksiskaan meidän sekopoltsi laumasta vaan luovi siellä hienosti. Kuvaaminen sen sijaan meni aivan pyllylleen, kun eipä tuosta vauhtineidistä mitään kunnon kuvia saanut. Pitäisi olla joku superhypererikoiskamera, joka pysyy myös nuorien neitien vauhdissa, kun hellekään ei heitä hidasta. Tässä suunnilleen ainoa järkevä kuva, joka sekään ei ole kovin järkevä; Sheena ja Kata-äiskä.
Tytär ja äiskä
Loput Sheenan kuvat olivatkin sitten tätä luokkaa. Neiti nimittäin juoksemisen ja päälläni pomppimisen lomaan huilaili sylissäni. Ota siinä sitten edustuskuvia. Mutta voin kertoa, ihan nätti se on :D
Pörrö
Toiveenani olisi vielä jonain päivänä saada otettua mun laumasta sellainen vauhdikas kuva, jossa kaikki juoksevat hienosti kohti kameraa hymyssä suin. Tilanteet tulevat nopeasti vastaan ja harvoin koko lauma menee edes samaan suuntaan. Ohessa suhruotos eikä siitäkään puutu kuin 5 koiraa. Ehkä vielä joskus... yrittänyttä ei laiteta.
Laumanen

perjantai 29. toukokuuta 2009

Keminmaan ryhmis

Kito-poika näyttäytyi tällä kertaa Keminmaalla (23.5.). Keli oli kuulemma kerrassaan ihana ja vettäkin tuli riittävästi :)

Arttulan Pakiton JUN ERI1

Kiton kuvasta kiitos Hangenhelmen kennel.
Arttulan Pakiton

torstai 28. toukokuuta 2009

Arttulan bortsut ja colliet tapasivat

Sääherra suosi Helatorstaista Arttulan kasvattitapaamista. Aamulla vettä satoi melkein kuin saavista kaataen ja oli todella harmaata. Päivä kuitenkin kirkastui mukavasti ja kun puolenpäivän aikaan porukkaa alkoi virrata Arttulaan, oli kaunis puolipoutainen sää - eikä edes tuullut. Ei paljon parempaa ilmaa olisi voinut enää toivoa. Kasvattitapaamiseen oli kutsuttu karjikset, bortsut ja pk-colliet sekä näiden pentueitten vanhempia. Valitettavasti yhtään karjiskasvattia ei paikalle päässyt.

Arttulan Ikivihreä " Nero " ja Arttulan Ihana Intolintu " Kiki " leikkiinkutsussa.
Nero ja Kiki
Sandra on Arttulan Loistavan eli Novan kanssa takarivissä, edessä L-pentueen vanhemmat Oakmeadow Nice Case " Helmi " ja Tronic Ibizorr " Laku " sekä Arttulan Lakun Maku " Karkki ".
Helmi, Laku, Karkki ja Nova
Kun muistikortin ottaa täyteen kuvia niin on siellä joukossa sellainenkin potretti pentunelikosta, jossa melkein kaikki katsovat kameraan ;) Vasemmalta lukien Arttulan Revontuli " Sheena ", Arttulan Riskibisnes " Riki ", Arttulan Rentun Ruusu " Kiki " ja Arttulan Rokki Romppu " Tatu ".
Sheena, Riki, Kiki ja Tatu
Uskon, että koirilla oli varmaan yhtä antoisa päivä kuin meillä ihmisilläkin. Kiitos kovasti kaikille kasvateille perheineen, että ilostutitte kasvattajan mieltä. Ne, jotka eivät paikalle päässeet toivottavasti pääsisivät seuraavalla kerralla osallistumaan.

Ja runsaasti kuvia ihailtavaksi löytyypi alla olevista linkeistä:
Kasvattitapaamisen kuvagalleria
Tanjan galleria
Jälkimainingit

Mukana tapaamisessa olivat seuraavat Arttulan kasvatit:

Pitkäkarvaiset colliet: Ihana Intolintu, Ikivihreä, Rentun Ruusu, Revontuli, Riskibisnes, Rokki Romppu.

Bordercolliet: Lakun Maku, Lennokas Kaveri, Liitomiina, Luja Tahto.

Sukulaiskoiria mukana tapaamisessa: Maple Yard Apocalyptica (R-pentueen isä), Oakmeadow Nice Case (L-pentueen emä), Tronic Ibizorr (L-pentueen isä).

Jakki ja heila

Jakki sai viime viikolla mieluisan vieraan. Pinja neitonen (Shiroi'n Lumitähti) kävi kahtena iltana kylässä. Iloista perhetapahtumaa odottelemme tapahtuvaksi heinäkuun loppupuolella.

Kymppilenkki

Viime viikolla kävimme Marikan ja Tanjan koirien kanssa Kiikalassa Lammenjärven maastoissa juoksuttelemassa ja uittamassa koiria. Mun koirat eivät kylläkään uineet, paitsi Nova, joka vahingossa hyppäsi laiturilta veteen (bortsuhan on fiksu ku mikä). On se kyllä mukavaa katsella, kun kymmenen koiran porukka kirmailee pitkin metsikköä ja plutaa järvessä.

Paljon kuvia kymppigalleriassa.


Niitti, Naska ja Voitto
Tämän hienon kuvan on ottanut Tanja. Kuvassa kanssani Hippi, Helmi, Nova ja Kata. Lisää upeita kuvia Tanjan lenkkialbumissa.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Salon ja Haminan näyttelyt

Koirakerho Tassujen (eli "mun" kerhoni) järjestämä ryhmänäyttely pidettiin Salossa 17.5. Bortsut Nova ja veljensä Leevi esiintyivät ekaa kertaa nuorten luokassa. Leevi esiintyi tosi hienosti eikä mulla ollut sen esittämisen kanssa mitään ongelmia. Luokassaan Leevi tuli kivasti toiseksi EH:n kera.

Novasta tuomari tykkäsi ja sijoitti luokan ekaksi! Paras narttu kisassa Nova tuli viidenneksi. Tuomari jakoi hyvin kitsaasti pinkkiä nauhaa. Jos en hirveän väärin muista niin 8 narttua sai erin, uroksista vain 2. Kaikkiaan bortsuja oli 35.

Arttulan Luja Tahto NUO EH2
Arttulan Loistava NUO ERI1

Arttulan Loistava
Arttulan Loistava
Arttulan Luja Tahto, Leevi.
Arttulan Luja Tahto
Sijoitustytteli Kiki eli Arttulan Rentun Ruusu oli saapunut näyttelyyn ihan harjoittelumielessä - haistelemaan näyttelytouhun tuoksuja. Ikäähän neitosella on 5 kk, joten näyttelyura vielä odottelee edessäpäin. Kiki oli ihana reipas itsensä ja ei ottanut ympäristöstä mitään sen kummempia häiriöitä.
Arttulan Rentun Ruusu
Samaan aikaan tapahtui Haminassa. Karjisuros Vallu loisti nuorten luokassa ja sijoittui hienosti urosten kolmanneksi ja sai ensimmäisen sertinsä!! Upeeta! Paljon paljon onnea Vallun kotiväelle ja Niinalle.

Arttulan Jättipotti NUO ERI1 PU3 SERT

SERT Arttulan Jättipotti

lauantai 16. toukokuuta 2009

Kiton hieno päivä

Huippuhieno Oululaissammari Kito kävi tänään Ristijärven näyttelyssä - eikä yhtään hullummin tuloksin. Poitsulla ikää justiinsa sen verran (9,5 kk), jotta pääsi junnuluokkaan ja heti napsahti tarkalta tuomarilta urosten ainoa eri, luonnollisesti eka serti ja vielä VSP sijoituskin nartun ollessa ROP.

Mahtavat onnittelut!!

Arttulan Pakiton JUN ERI1 PU1 SERT VSP

VSP SERT Arttulan Pakiton
VSP SERT Arttulan Pakiton

perjantai 8. toukokuuta 2009

Vapun tienoon tsempalot

Vapun molemmin puolin tapahtui kaikenmoista ja päätinpä koota nämä tapahtumat saman otsakkeen alle, kun jotenkin niin Vappumaisia juttuja olivat kaikki.
Vappuvuokot
Congo ja Nitro aloittivat vapputohinat jo ennen Vappua järjestämällä minulle pienoiset (tai oikeammin kauhian kamalat) yllärit ja hirmuisen tukon harmaita hiuksia... Tästä tulee jossain välissä tarkemmin juttua blogiin. Pidämpä siis tuhansia lukijoitani jännityksessä :) Congon ilmeestä voitte yrittää päätellä jotain.
Congon Vappufiilarit
Vappunäyttely oli toukokuun eka päivä Hollolassa. Team Arttulan edustajat olivat hienot pojat Gladu ja Eppu.

Arttulan Gladiaattori AVO ERI3
Arttulan Eilisen Haiku AVO EH

Näyttelyn jälkeen Gladu lähti mökkeilemään. Vähänkö tulee kesäfiilis tästä kuvasta!
Gladu
Jakki pääsi todistamaan, että hänessä on miestä tosihommiin :) Dessa oli vikitellyt Jakkia jo usemman päivää ja jonkinmoinen epäilys poitsun taipumuksista alkoi hiipiä jo mieleen. Mutta höps, kyllä se uros vaan paremmin tietää kuin minä, koska tyttösellä on oikea aika ja niinpä astutus onnistui aivan oppikirjojen mukaisesti. Super-ihania vauveleita odottelemme sitten syntyväksi heinäkuun alussa. Paljon kuvia Dessan ja Jakin treffikuvagalleriassa.
Dessa ja Jakki vauhti päällä
Arttulan Lennokas Kaveri eli Bono kirjoitti nimensä historian kirjoihin ollen ensimmäinen Arttulan bortsu, joka kisasi kokeissa. Bono tempaisi Paraisten toko-kokeessa upeasti 185,5 pinnaa ja sehän on kirkkaasti ykköstulos ja menolippu avoimeen luokkaan! Onnea onnea!
Arttulan Lennokas Kaveri TOKO ALO1
Minä vietin Vapun tiiviisti kotosalla simapullo kainalossa. Emmalle odottelin pentuja syntyväksi varmuuden vuoksi jo usempi päivä etukäteen. Päivällä mentiin kuitenkin yli tällä ekalla kerralla. Emma hoiti hyvin kasvattajaystävällisesti synnytyksen päiväsaikaan ja puolessatoista tunnissa. Valitettavasti pari pienokaista menehtyi (toinen syntyi kuolleena, toinen meni sitten myöhemmin) muuten kaikki sujui mallikkaasti. Emma on osoittanut omaavansa hienot äidinvaistot. Loppusaldona 3 uros- ja 2 narttupentua, jotka kaikki ovat soopeleita.
Emma ja pennut
Pikkuipanat aamiaisella.
Ihanuudet