sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Lahden näyttelykeikka

Tilda pääsi kerrankin yksinään näyttelyreissuun – vähän laatuaikaa äiskän kanssa :) Lauantaina aamupäivällä ensin Tildan pesu ja puunaus, iltapäivällä ajelimme Merjan luo Kärkölään. Ilta sujui mukavassa hengessä syöden ja vähän drinkkejä maistellen ja naureskellen Gladun ja Danten Tildan iskemisyrityksille. Kiitos vielä Merjalle ja Jarille hauskasta illasta ja erinomaisesta tarjoilusta ;)


Näyttely oli tänään Lahdessa. Lahdessa on ollut suuret kehät ja ilolla pitää todeta, että tilaa oli tälläkin kerralla paljon. Sammarien tuomari piti erityisen tiukkaa linjaa käyttäen koko arvosteluskaalaa tehokkaasti hyväkseen. Uroksista vain kaksi sai ERIn. Narttujen kohdalla linja hiukan löystyi vaikkakaan pinkkiä nauhaa ei mitenkään kauheasti jaettu. Tilda esiintyi hienosti ja sai ihan mukavan arvostelun ja se voitti nuorten luokan ainoalla ERIllä. Emme oikein päässeet selvyyteen, mikä oli tuomarin hakema linja, kun sama virhe ei toisella koiralla näyttänyt olevan virhe ollenkaan. Erinäisiä hymähdyksiä aiheutti Gladun arvostelun alku: ” Hyvin raskasrunkoinen uros. Hyvä pää ja ilme. Erittäin hyvä runko.” Raskasrunkoisuus siis olisi sammareilla huono asia, mutta mitenkähän se hyvin huono asia muuttui yhden lauseen päästä erittäin hyväksi?

Tildan galleria Lahdesta



Paluu arkeen kävi sujuvasti

Kotosalla huomasin syysiltojen pimenneen nopsaan astuessani niillä vähän paremmilla kengilläni koiran läjään. Läjä oli sen verran kunnioitettavan kokoinen, että pelkkä nurtsiin pyyhkiminen ei riittänyt kenkää putsaamaan vaan kenkä oli pestävä pesualtaassa. Ehkä pitäisi asentaa jo se uusi kaunis pihavalo, joka on ostettu ajat sitten.

Koiravahti oli ilmeisen epähuomiossa jättänyt keittiön portin auki ja eteisessä majaillut Dessa oli siirtynyt majailemaan keittiön puolelle ja oli varmastikin viihdyttänyt itseään varsin tyytyväisenä. Pöydällä sulamassa olleesta koirien iltasapuska-satsista oli kadonnut kaksi pötköä lihakasvis-mixiä (paino per kpl 500 g) muovikuorineen ja niitteineen päivineen parempiin suihin. Suolitukosoireita jännityksellä odotellen... Jotta oleskelu oli ollut täydellisen rentoa koiranelämää, oli keskelle lattiaa väännetty kunnollinen kakkakasa. Vähän myöhemmin huomasin myös kaksi pissalätäkköä - astuessani siihen ensimmäiseen.

Vihdoin sotkut siivottuani ja loput ruuat koirille annettuani (Dessa oli jo unohtanut ahmineensa vain muutamaa tuntia aikaisemmin kilon ruokaa ja katseli silmät pyöreinä, miksei sapuskaa tipukaan) oli toiveena asettua tv:n ääreen katsomaan Ritari Ässää ja kadehdittavaa menopeliä. Tarkoituksena oli nauttia eilisestä jäljelle jäänyt tölkillinen vadelma-karambola siideriä *nam* ja rentoutua mukavasti – ah, täydellistä. No, huomasinpa sen viimeisen tölkin tarkemmaksi sijainniksi oman jääkaapin sijasta Merjan jääkaapin. Hiukan lohdutti päästessäni kuitenkin herkuttelemaan koiravahdin unohtamia vaniljarahkatoffeetäytteisiä Dallas-pullia. Tulipa päivän GDAat kunnolla täyteen, ainakin mitä tulee kalorien suhteen.

Tässä vielä tämän päiväisen näyttelyn tulokset:
Arttulan Uudenkuun Utopia JUN T – suuri ja kevyt (ja kalju)
Arttulan Gladiaattori VAL EH2 – raskasrunkoinen hyvärunkoinen
Arttulan Valkoinen Noita JUN EH1 – nätti mutta pieni
Arttulan Taustasäteily NUO ERI1 – kuudes näyttely, kuudes ERI, ei paha

tiistai 12. lokakuuta 2010

Nitron hieno syyspäivä

Viime sunnuntaina lähdimme Nitron (Mezen The Dark Knight) kanssa Saloon mätsäriin tarkoituksena vain kierrellä väkipaljoudessa - hyvää perussivistysharjoittelua maalaiskoiralle :) Mätsärin järjestäjä oli Perniön Seudun Eläinsuojeluyhdistys, joka keräsi näin toimintansa pyörittämiseen varoja. Päätin sitten osallistua hyvän asian tukemisen vuoksi. Nitro ei ollut ihan just pesty eikä muutenkaan laitettu, joten ei ollut hirveä tavoite menestyä sen kummemmin.


Nitro esiintyi oikein hienosti niinkuin kunnon näyttelykoiran kuuluukin ja valloitti suloisella nalleolemuksellaan tuomarin siinä määrin, että Nitro sijoittui isojen punaisten kakkoseksi. Ihana Nitro :)

Kotimatkalla kävimme pienellä metsälenkillä. Sää oli kirkas ja auringonpaisteinen niin otinpa sitten muutamia kuviakin ja vähän poseerauksia. Todella voimakas tuuli ja koiraa häikäisevä aurinko hiukkasen haittasi poseerauksessa mutta ihan kohtuullisia otoksia tuli silti.


Nitron syyspäivän galleria

maanantai 11. lokakuuta 2010

Bonolle hyväksytty luonnetesti

Lauantaina olin katsomassa Bonon (Arttulan Lennokas Kaveri) luonnetestiä Somerolla. Keli oli suhmurainen ja hyvin kylmänkolea syyssää, vettäkin ripautti vähäsen. Koiraa tai testiä keli ei haitannut mutta siinä seisoskellessa tahtoi itselle vilu tulla ja kuvatessa sormet kohmettua ;)


Seurasimme myös muutaman muun koiran testausta. On se kyllä mielenkiintoista katsella, millä tavoin koirat suhtautuvat eteentuleviin omituisuuksiin ja miten niistä selviytyivät itselle ominaisella tavalla. Bono puolestansa teki oikein kelpo suorituksen, josta kasvattaja voi olla ihan ylpeä ja tyytyväinen :)


Itse luonnetestistä ei ole valokuvia, sillä videoin suorituksen digikamerallani. Kuvia otin testin jälkeen odotellessamme tuomarien päätöstä. Video tulossa nettiin, jos vain jotenkin saan onnistumaan ilman, että menee koko päivä lataamisessa.

Bonon kuvagalleria


Tässä Bonon luonnetestin osasuoritusten pisteet:

Toimintakyky +1, kohtuullinen
Terävyys +1, pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3, kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +2, kohtuullinen
Hermorakenne +1, hieman rauhaton
Temperamentti +3, vilkas
Kovuus +1, hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukausvarma

Tulos +172

Tekisi mieli hieman kitistä pisteytyksestä mutta antaa nyt kuitenkin olla. Olennaista luonnetestissä onkin nähdä itse suoritus, pisteytys ei kerro mitenkään yksiselitteisesti, kuinka koira toimi.

Tässäpä sitten videokuvattuna koko luonnetesti. Lopussa myös tuomareiden kommentit.