Enkelikoirat Iida ja Solina

Tänään on Suuren Surun Päivä. Sanat eivät riitä. Iida ja Solina, äiti ja tytär matkaavat yhdessä Sateenkaarisillalle. Sateenkaarisillan ylittäneet ystävät säilyvät mielissämme aina ja odottavat siellä meitä, kun vuorostamme sillan ylitämme.

Iida sairastui vakavasti alkuvuonna. Se sai yhtäkkiä järkytyksekseni epilepsia-kohtauksen. Kuuden päivän aikana Iida sai 4 kohtausta. Yhtään kohtausta en nähnyt kokonaan, ensimmäisen kohtauksen saadessaan Iida oli eri huoneessa, jolloin näin lopun ja kolme kohtauksista tapahtui yöllä, jolloin heräsin Iidan raapiessa kohtauksen aikana lattiaa. Kohtaukset kestivät näkemältäni osin muutaman minuutin vaikkakin ne tuntuivat järjettömän pitkiltä minuuteilta.

Verikokeissa löytyi maksa-arvojen heittoa, muut arvot olivat normaaleissa rajoissa. Jo aiemmin Iidalla oli ollut ruuan sulamisen kanssa ongelmaa. Barf-ruokitun koiran jätöksistä näkee helposti, jos ruoka on sulamatonta. Tähän vaivaan Iidalle oli löytynyt sopiva lääke (vaikutti vatsan toimintaan jollain tavoin), mutta sitä ei suositeltu käytettäväksi epilepsialääkeen kanssa. Yritin nyt ruokavalion avulla säästää Iidan maksaa, sillä myös epilepsialääke pisti maksan koville. Iidalle siis aloitettiin barbituraattilääkitys, jonka jälkeen kohtaukset heti loppuivat.

Epilepsialääkityksellä mentiin etiäpäin ja alkuun sivuvaikutukset olivat hurjia; Iida oli kuin viiden promillen humalassa ensimmäisen viikon. Kohtaukset kuitenkin pysyivät poissa ja pääsimme lopulta aloittamaan lääkkeen annoksen pienentämisen.

Ruoka ei edelleen sulanut hyvin ja lopulta Iida lopetti syömisen kokonaan, mikään ei maistunut vaikka Puodistani kaivoin kaikki mahdolliset herkut nenän eteen. Aloitimme ruoansulatukseen vaikuttavan lääkityksen uudestaan, koska epilepsialääkitys oli jo aika pienellä annoksella. Viime lauantaina Iida oli kuolla ihan itsellään, kun se ei syönyt eikä juonut mitään. Ruokahalu kuitenkin koheni illaksi normaalille tasolle lääkkeen alkaessa purra ja kaikki näytti tosi hyvältä - Iida söi ja joi normaalisti. Ruokin sen viisi kertaa päivässä ruuan sulamisen tehostumiseksi.

Maanantai-iltana Iida sai sitten rajun kohtauksen. Näin tämän alusta asti ja olin kyllä aika järkyttynyt siitä, millainen kohtauksen alku oli, lopun lattian raavinta kyljellään jäykistellen oli samanlaista kuin aikaisemmin. Iida sai illalla vielä toisen kohtauksen ja yöllä toiset kaksi. Jokaisen kohtauksen jälkeen Iida käveli asuntoa ympäri pari tuntia kykenemättä rauhoittumaan. Yö oli todella pitkä. Aamulla pääsimme heti eläinlääkärille ja yhteistuumin totesimme, ettemme enää Iidaa kiusaa.

Sitä voi äkkiä miettiä, miten tämä nyt Solinaan sitten liittyy... Solinan lonkat alkoivat vaivata enemmässä määrin viime syksynä. Siitä lähtien Solina oireili koko ajan, se ontui jatkuvasti, oikeaa puolta vasenta selvemmin. Liikkuessaan se mieluiten meni laukalla, jos ravasi niin vain hyvin hiljaista vauhtia ja tällöinkin ontuen ja jäykästi, lyhyellä taka-askeleella.

Mieli Solinalla oli kuitenkin aina pirteä kuin peipposella ja hyväntahtoinen Solina touhuilikin kaikkea mitä se on aina touhuillut. Meillä koirat painavat joka päivä vapaana isolla tontilla, mikä on toki hieno asia. Solinaa oli kuitenkin pidettävä jatkuvasti silmällä ja suojeltava toisten leikeiltä, sillä vähän väliä meno yltyy laumassa varsin vauhdikkaaksi. Solina ei itseään varonut eivätkä myöskään muut koirani varoneet sitä vaan sen yli jyrättiin ihan samallalailla kuin kenen tahansa. Paha loukkaantumisen riski lonkkia oireilevalla on käsillä koko ajan.

Joskus pitää tehdä hyvin vaikeita valintoja. Vaakakupissa painaa paljon koiran hyvinvointi ja kärsimys plus omat tunteet sotkevat asioita varsin tehokkaasti. Olenko itsekäs jos pidän kipeää koiraa vai olenko itsekäs jos vien sen viimeiselle matkalle, ennen kuin kaikki mahdollinen ja mahdoton on tehty?

Niin Iidan kuin Solinankin elämää muistellessa muistan pelkästään paljon kaikkea hyvää, miten valtavasti ne ovat tuoneet iloa ja sisältöä minun elämääni niin harrastuskaverina kuin ihan arjessa touhutessa. Olen velkaa näille ystäville kunnianarvoisen lopun, ilman pitkää kituuttamista lääkkeiden ja hoitojen voimalla vain sen vuoksi, etten niistä halua luopua ja koska se on vaikeaa.

Jos koirat osaisivatkin kertoa miten kipeitä ne ovat. Mutta niin kauan kuin näin ei ole on se viimeinen ratkaiseva päätös tehtävä ihan itse eikä se tule minkään koiran kanssa olemaan helppo asia. Minusta on kuitenkin mukavaa muistella koiraa sellaisena kuin se oikesti oli eikä kipuja kärsivänä raukkana.

Iidan muisto elää ikuisesti hänen jälkeläisissä. Solinalla ei koskaan tehty pentuja juuri lonkkiensa takia mutta se ei hänen muistoansa vähennä. Solinan sisältävä Iidan sukulinja on olemassa ja vaalii osaltansa molempien koirien muistoa.

FIN MVA BH Ikiliikkujan Mary Lee 9.7.1998 - 24.2.2009
FIN MVA BH Arttulan Briljanttipimu 12.3.2003 - 24.2.2009