sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Demi The Agilitykoira

Nyt on sitten tehty uusi aluevaltaus Demin kanssa. Koirakerho Tassut järjesti mölliagility-kisat tänään ja koska virallinen mölliagikoira Kata on parhaillaan äitiyslomalla, pääsi Demi ilostuttamaan itseänsä (niinhän siinä tietty kävi).

Muistutettakoon, etten tosiaan siis harrasta agia enkä treenaa sitä. Joskus otan kyllä koiran kanssa agility-esteen, jos sellainen sattuu treenikentällä sopivasti nököttämään. Tämä tokikin näkyy lopputuloksessa :) Mutta onhan tuo oikeasti tosi kivaa juosta koiran hidasteena esteitten lomassa. Tuli taas samalla todistettua, miten etana sitä on, kun koiraan vertaa ihan vain juoksuvauhdissa. Saati, kun on erittäin nopeasti kaikkeen reagoiva koira ja ohjaaja sekunttikaupalla myöhässä käskyineen.

Meikäläisen agilityura keskittyykin lähinnä pisteitten keruuseen, kun muut yrittävät niitä välttää, hehhe. Mutta, radalla oli tänään esteitä, joita Demi ei ollut ikinä nähnytkään, silti suoriuduimme radasta pelkillä ratavirheillä - ei tullut yhtään hylkyä :) Pisteitä tuli kaiken kaikkiaan 142,88. Ihanneaika oli 60 sekuntia, kun meillä radan suorittaminen vei 2 minuuttia ja melkein 18 sekuntia. Loistavaa sanon minä.

Uskokaa tai älkää - Demi voitti maxien möllisarjan, wow wow woo! Voitte sitten miettiä, miten surkeita ne muut oli (tai miten monta niitä oli).

Hieno Agilitykoira Demi Demppanen

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hehe :) Mahtavaa Sirppis ja Demppainen!!

Tanja kirjoitti...

Onnea vaan ykkösestä! ;) Olis ehkä sittenkin kannattanut tulla haastamaan teidät :D

kehveli kirjoitti...

Ehkä mekin "kuopuksen" kanssa joskus jonain päivänä voitais haaveilla moisesta pistemäärästä...
Hyvä asenne!

Mia kirjoitti...

Mä olen vähän kateellinen, me ei saada edes tokossa noin paljoa pisteitä. ;)

Unknown kirjoitti...

Hienoa Sirpa!
Ihana miten suhtaudut, ehkä mekin Nekun kanssakin voitais päästä alle viiden minsan ;) toisaalta jos ekat esteet selvittäis niin olis juhlien paikka