Collievauvat menivät toiveiden taivaaseen

Katan pentuja odotin kovasti. Katalla on ollut aiemmin kaksi pentuetta ja tämä kantoaika sujui hyvin samalla kaavalla, kuin ensimmäinen, Katan maha oli tuolloin tosi pieni eikä hidastanut sen vauhtia lainkaan (pentuja tuolloin sentään 7 kpl eikä se näkynyt juurikaan ulospäin). Seitsemän viikon paikkeilla masu kuitenkin kasvoi selvästi. Pentulaatikko rakennettiin ja pentuja alettiin odotella jo maailmaan. Kata viihtyi hyvin pentulaatikossaan ja petaili alustat myttyyn useasti päivässä ja nukkui siellä yöt.

Laskettu päivä meni jo. Alkoi huolestuttaa, onko pennuilla kaikki kunnossa. Kata oli kuitenkin pirteä ja söi hyvällä ruokahalulla, joten en hirveän huolissani ollut Katan voinnin puolesta. Soittelin eläinlääkärille ja vuorokauteen 68 asti voidaan odotella varsinkin, jos emällä on kaikki ok ja sen jälkeen pennut pitää leikata ulos jos ei niitä muuten ala kuulua. Vuorokausi 68 tuli sitten kohdalle ja kävimme Katan kanssa ultrassa. Odotimme löytävämme vähintään yhden jötikän, joka ei suostu syntymään mutta yllätyimme kyllä eläinlääkärin kanssa molemmat aika tavalla, kun ultra ei paikantanut yhden yhtäkään pentua! Koska oli pienen pieni mahdollisuus, että kylkiluiden katveessa voisi pentu majailla, ajoin toiselle eläinlääkäriasemalle röntgeniin ja varmistettiin, että todellakaan yhtäkään pentua ei masussa ollut.

Jopas jotakin... Pitää sanoa, että oli aika kummallinen fiilis, vähän samantapainen hyvin surullinen olo, kuin koko pentue olisi kuollut synnytyksessä. Minulle ne pennut olivat olleet jo olemassa monta viikkoa ja yhtäkkiä niitä ei enää ollutkaan. Olin jo mielessäni niitä ihaillut ja pitänyt sylissä ja keksinyt nimiä jne. Olihan pennuista jo tullut kyselyjäkin.

Katakin oli sen verran hyvin pentulaatikkoon leimautunut, että kun sen ensitöikseni purin osiin Katalla meni melkein viikko, ennen kuin se unohti boksin olemassaolon. Eläinlääkärit (2 kpl) arvioivat, että Kata oli ollut kantavana ja raskaus oli keskeytynyt jossain vaiheessa mutta Kata oli henkisesti jatkanut raskauttaan. Sitä nyt ei voida tietää millään tavalla mutta ehkä näin oli käynytkin. Olinhan minäkin omalla käytökselläni tukenut Katan mieltä pentujen tulosta rakentamalla pentulaatikkoa, lisäämällä ruokintaa ja loppuvaiheessa myös rajoittamalla liikuntaa.
Yksikään kantava narttu ei tähän mennessä ole hoivaillut leluja, ja jos Kata olisi jotain tälläista tehnyt olisin valeraskautta oitis epäillyt. Nyt sen käytös oli kantavan nartun käytöstä kaikilta niiltä osin, mikä poikkesi normaalikäytöksestä.