perjantai 20. helmikuuta 2009

Kaapelitehtaan pentunäyttely

Helmikuun 8 pvä oli Helsingissä Kaapelitehtaalla pentunäyttely. Ihan ekaa kertaa näyttelyyn kirmasivat sisarukset Onni ja Albiina. Albiinalla oli aluksi aikamoisia sisäistysongelmia siitä, miten näyttelyssä käyttäydytään (kuten esimerkiksi liikutaan eteenpäin). Onneksi on nakit keksitty ja onneksi on ahne koira ja kaiken onneksi olin kerrankin ajoissa paikalla ja niinpä minulla oli paljon aikaa Albiinan kanssa touhuilla. Ja kyllähän sitten näyttelykehässä jo juoksenneltiin kuin vanha tekijä konsanaan. Onnilla ei moisia ongelmia ollut ja se tosiaan oli kuin useammankin kerran näyttelyissä käynyt.
Voiko olla mitään näin kaunista?
Valaistusolosuhteet kuvaamista ajatellen eivät Kaapelitehtaalla ole mitkään maan parhaat. Omaa kameraa en edes ehtinyt kassista kaivaa. Sentään pari kuvaa sain muistoksi Albiinan ensi esiintymisestä. Kuvat Anu Mustonen.
Arttulan Oolalaa Albiina
Tuloksiin olen tyytyväinen, sillä molemmat saivat kunniapalkinnot. Tosin mielestäni Onni olisi ansainnut parhaan urospennun sijoituksenkin - vaikka itse vaatimattomasti näin sanonkin ;) Pennut siis esiintyivät luokassa 5-7 kk.

Arttulan Oikopolku PEK1 KP PU2
Arttulan Oolalaa Albiina PEK2 KP PN2

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Siitä se lähtee kun pienestä pitäen treenaa; tervetuloa näyttelykehiin kumpikin!