Ompa ollu harhaanjohtavaa höpöttämistä (tulipa tästä pikkasen pitkä)

Ihmisillä on outo tarve lokeroida toisia ihmisiä. Otetaas pari esimerkkiä. Sellaiset pennunkyselijät, jotka eivät ole näyttelyistä kiinnostuneita kysyvät varovasti, myynkö heille pentua vaikka he eivät näyttelyissä kävisikään, koska kasvatan näyttelykoiria. Joskus puolestaan, kun tulee sammarin ja collienkin turkinhoidosta puhetta ja paasaan pesusta ja föönauksesta minulle voidaan todeta, että no, sulla onkin näyttelykoiria. Siis hä? Mitä ihmettä? Mikäs juttu tää oikein on?

Itse pidän itseäni vain koiraharrastajana. Touhuilen koirien kanssa kaikkea sellaista mikä tuntuu itsestä mukavalta, on kyse sitten kasvatuksesta, treenauksesta, metsälenkistä, näyttelyistä tai nurtsilla köllöttelystä. Jos nyt johonkin harrastuslajiin haluaisin itseäni väkisin lokeroitavan se olisi joskus ollut toko ja nykyään se olisi pk-jälki, eli palveluskoirien jälki. Pelkäksi näyttelyharrastajaksi lokeroiminen tuntuukin ihan höpöltä, koska sen osuus minun maailmassani on loppujen lopuksi aika pieni. Ja toisaalta se on aika loukkaavaakin, jos kasvatukseni väitetään perustuvan näyttelyihin sillä näyttelyjalostus eli pelkkään ulkonäköön perustuva jalostus on se, mikä pilaa rotuja.

Näyttelyt ovat helposti näkyvin osa harrastusta ja kaikkein pienimmällä vaivalla se on toteutettavissakin, sillä eihän siinä tarvitse muuta kuin mennä näyttelypaikalle ja juosta pari ympyrää kytketyn koiran kanssa. Palveluskoirakokeeseen ei nyt ihan tuosta vain mennä vaan se vaatii useiden kuukausien työn ennen ensimmäistäkään koesuoritusta ja monen vuoden työn, jotta koiran saa käyttövalioksi. Ja aika moni joutuu koiran laittamaan eläkkeelle ennen valioitumista. Ja aika moni ei saa koiraa kisatasolle asti koskaan. Vain sellainen, joka on itse kouluttanut omalle koiralleen tuloksia esimerkiksi juuri pk-puolella, voi ymmärtää, millaisen työmäärän vaatii päästä edes sille tasolle, että voi osallistua kokeeseen, saati että sieltä saa kunnollisia tuloksia.

Kun tätä pitämääni blogia lueskelee niin antaahan se kieltämättä sellaisen kuvan, että sitä vain juoksennellaan näyttelyissä ja se on sitten siinä. Alunperin blogista piti tulla myös treeniblogi. Ongelma vain on aika - se on niin kovin rajallinen. Minä myös treenaan niin usein, että hulluksihan siinä tulisin, jos yrittäisin joka treenistä jotain kirjoittaa. Tykkään myös, että blogissa on paljon kuvia. En minä ainakaan jaksa lukea niitä treeniblogeja, joissa on pitkiä sepustuksia (sinänsä hyvin kiinnostavia sellaisia), mutta ei kuvan kuvaa. Booooring... Oma ongelmani on sitten se, että treenaan pääosin yksikseni, joten treenikuvia ei juurikaan ole. Tarkennetaan vielä sen verran, että ongelma on siis vain kuvien suhteen, muuten minä kyllä mieluiten treenaan yksin. Näyttelyissä on kiva ottaa kuvia senkin vuoksi, että koirat ovat puhtaita ja ah, niin kauniita.

Jos asiaa miettii ihan kasvattamisen näkökulmasta niin käytännössä ainoa keino esittää ulospäin oman kasvatustyönsä laatua edes jossain laajuudessa on näyttelyt. Täysin kotikoiran voit viedä näyttelyyn ja saada sille hyvän arvostelun. Tämä ei onnistu vaikkapa tottelevaisuuskokeen kanssa. Olisihan se hienoa, jos 70 prossaa kasvateista olisi käynyt kokeissa - ehkä realistisempaa on saada sama osuus näyttelyihin.

Ihan tätä blogia varten otin viimekertaiseen Katan jälkitreeniin kameran mukaan. Koittakaapa ottaa muuten teräviä kuvia jäljestävästä koirasta, kun itse kompastelette risukossa jälkiliina toisessa kädessä ja kamera toisessa kädessä. Ne ainoat kuvat, joissa laatu oli suht ok, oli koira sitten varsin omituisissa asennoissa... Vasta, kun Kata löysi kepin ja asettui ilmaisemaan sitä, sain otettua kunnon kuvia.

Tässä sitten ihka oikeaa todistusaineistoa, ettei vuosien koulutus ole mennyt ihan hukkaan :) Siinä se köllöttelee, Katan etujalkojen välissä - jälkikeppi. Tämä on se tapa, miten olen opettanut Katan kepit ilmaisemaan jäljellä. Kun keppi on nuin nätisti etujalkojen välissä, löydän sen myös kokeissa helposti. Jos koira ilmaisee heti, kun saa hajun kepistä, voi keppi löytyäkin useamman metrin päästä. Jokainen varmaan ymmärtää, millaisia ongelmia se toisi kokeessa, kun kello tikittää armottomasti ja aika menee keppiä haeskellessa... Keppejähän on kokeessa 6 kpl etsittävänä.

Palveluskoirien jälkikokeeseen kuuluu jäljen lisäksi esineruutu sekä tottelevaisuus. Elokuun alussa on collieiden mestaruuskisat ja siksi tein uuden aluevaltauksen heinäkuussa. Nimittäin ekaa kertaa ikinä osallistuin möllitokoon :) Kävimme Katan kanssa Särkisalossa "mölleilemässä" ja hakemassa vähän kisatuntumaa. Viimeksihän olemme kisanneet viime vuoden elokuussa. Liikkeet on osittain tietenkin erit kuin pk-kokeissa mutta ne suoritetaan kuitenkin kokeenomaisesti. Ja kun emme ole tänä vuonna päässeet vielä kertaakan kisoihin kuin varasijoille oli suorastaan pakko käydä vähän kokeilemassa, miten Kata toimii tällä erää häiriössä.

Häiriötä oli paljon sekä koirien että ihmisten muodossa mutta hienostihan kaikki meni ja Kata oli oikein hyvässä vireessä. Liikkeestä maahanmeno meni vahingossa istumiseksi, siitä nolla. Muuten Kata vetäisi kymppejä kympin perään, ysi tuli tuli seisomisesta. Pinnoja kertyi siihen malliin, että tultiin toisiksi, jee!

Pistetääs nyt sitte teille monen kuvan voimalla vähän mallia siitä, miten koiran oikein kuuluu seurata ;) Seuraaminen on Katan lempiliike ja se onkin kyllä meidän parhain liike. Sellaista hienosäätöä on aina jäävissä liikkeissä enkä tunnu niitä ikinä saavan sellaisiksi, että ne toimisivat varmasti aina ja kaikkialla...

Tässä vielä yksi kuva. No, ei ole ihan huippuseuraamista, koska Kata on vinossa mutta kun on niin hienot värit, kun ilta-aurinko laskee maillensa hehe. Kuvan on ottanut Seija. Tulipa tuossa perustettua Picasaan Arttulan oma albumi Seijan ottamista hienoista treenikuvista parin viikon takaa. Kuvissa Katan jälkeen esiintyy mun Nova-bortsu, älkää siis katsoko, miten Katasta tuli äkkiä niin oudon näköinen ;)

Niin, oikeastaan kimmokkeen tämän päivän kirjoitukseen antoi syvältä sydämestä asti nouseva ylpeyden tunne mun hienosta colliestani, joka osaltaan romuttaa ihmisten käsityksiä toimimattomasta ja pk-lajeihin soveltumattomasta rodusta. Katan kisaura on vielä alussa, sen kanssa on kisattu vasta kaksi kertaa jäljellä ja parhaat tulokset ovat toivottavasti vielä tulossa. Viime vuodelta hieno saavutus on colliemestaruuksien paras koiruus. Tämän vuoden mestaruudet käydään ylihuomenna ja tänään sain (hyvissä ajoin siis) tehtyä Katalle oman sivun kiertopalkinnon mukana kulkevaan albumiin. Sivusta tuli aika hieno vaikka nyt taas itseäni kehunkin. Klikkaa kuvaa niin saat paremmin selvää (laatu ei huippu, koska skannattu printistä).

Starttaamme nyt ensimmäistä kertaa Katan kanssa kakkosluokassa. Edellisestä kerrasta onkin päässyt kulumaan jo kuusi vuotta. Silloin kävimme karjispoika Kinon kanssa pokkaamassa tuloksen JK2 ja ykköstilan :) Toivottavasti Kata tekee saman tempun lauantaina. Kisakertomus on sitten kokeen jälkeen tulossa blogiin - suurine selityksineen toki :D

Ja mitä tulee sitten siihen ymmärtämättömien ihmisten kommenttiin, että 'koiran pesu ja föönaus kuuluu vain näyttelykoirille' on aihe, josta voisin kirjoittaa taas useammankin rivin, joten jätän sen tällä erää toiseen kertaan.

Albiinalle jo toinen SERT ja VSP

Pöytyän näyttely oli 18.7. Olin liikkeellä yksinäni Albiinan ja Jakin kanssa. Näyttely oli molempien toinen virallinen. Jakki oli ollut viimeksi näyttelyissä edellisellä omistajalla ja Albiina oli viimeksi Kemiön näyttelyssä kesäkuun alussa.

Olin paikalla todella ajoissa, koska tiesin Jakin tarvitsevan totuttelua näyttelyn koira- ja väkipaljouteen. Tuomari oli hidas (perusteellinen) kuin mikä, joten ehdin seurata siinä odotellessa useammankin rodun arvostelut. Hiukan alkoi hirvittää, kuinka meidän käy, kun sinistä nauhaa jaettiin ihan ropisemalla, myös muutama EVA ujostelujen vuoksi ja erit olivat hyvin tiukassa.

Tuomari kuitenkin tykkäsi Albiinasta vaikka pitikin vielä osin pentumaisena - mikäs ylläri se nyt on, kun neiti oli vielä alle vuoden. Ja näin Albiinalle toinen serti ja kun rodun parhaaksi tuli uros, oli Albiina toistamiseen myös VSP. Ei yhtään huonosti pikkuneidiltä.

Jakki sen sijaan ei näyttelyä tuntenut kotoisaksi vaikka totutteluaikaa oli rutkasti. Pahaksi onneksi kotona oli yksi tytöistä parhaimmillaan juoksussa, jolloin Jakin ruokahalu käy olemattomaksi eli se syö päiväkausia ruokaakin ihan närppimällä jos ollenkaan. No eihän sille sitten makkarakaan maistunut, joten olin aika heikoilla, kun ei ollut mitään palkaksi luettavaa antaa koiralle.

Kehään mentäessä Jakki oli hetken häntä kauniisti (tuomari onneksi ehti silmäillä tässä välissä Jakkia) mutta juostessa häntä ei sitten enää noussut selän päälle eikä Jakki seistessäkään enää pitänyt sitä kippuralla kuin mun avustuksellani. Sinistä nauhaahan sitten saimme. Kyllä harmittaa kovasti, ettei Jakki esiintynyt edukseen. Jakki oli komeassa turkissa ja muutenkin se on varsin kiva uros. Vaan ei auta harmitella, ei muuta kuin lisää vain harjoittelua erilaisissa koiraympyröissä. Muuttaessaan meille Jakkihan oli aluksi pallohukassa kaikesta mutta on kotioloissa jo aivan normaali tapaus. Hyvä siitä vielä tulee :)

Tässä sitten kuvaelmayritelmiä kotona. Ei oo helppoa tuo koirien kuvaaminen ei. Jos on yhtä koiraa vaikea kuvata edukseen niin saati sitten kahta (ja oma ilme nyt on aina ihan pielessä, sehän on selvä). Näyttelyssä Albiina esiintyi hienosti silloin, kun loikkimiseltaan ehti, mutta kotona sitten kyllästytti ihan kamalasti eikä posetuksista meinannut tulla yhtään mitään...



Loppuun vielä tulokset:
Vattnadals Jack Big Zwee AVO H
Arttulan Oolalaa Albiina JUN ERI1 PN1 SERT VSP

Samana päivänä oli Lara pentunäyttelyssä Heinolassa ja oli upeasti ROP-pentu. Jos saan myöhemmin kuvia näyttelystä niin lisää tähän.

Poikain näytelmät

Kasvattiurokset ovat heinäkuussa juosseet siihen malliin näyttelyissä, etten tahdo perässä pysyä näiden mun blogikirjoitusteni kanssa. Vetäisenpä tähän sitten parit näyttelyt samaan tekstiin, kun kuviakaan ei ole niin hirveästi käytettävissä eri näyttelyistä/koirista.

Urosten paras tulos tässä kuussa on Kiton Kemin näyttelystä saama VARA-SERT. Hieno "saalis" junnupojalta. Kitolla on kyllä oikein kaunis pää ja ilme.

Kito tuomarin mitattavana Oulun näyttelyssä. Tuomari väitti mittauksesta huolimatta, että Kito olisi suuri uros vaikka näkeehän tuon nyt ilman mittakeppiäkin, että kokoa voisi olla pikemminkin hiukan enempi. Oulussa oli kaksipäiväinen näyttely ja Kito sai molempina päivinä eehoot.

Eppu ja Gladu hakivat Tuusulasta eri-nauhat, Eppu sijoittui lisäksi luokassa hienosti neljänneksi. Seuraavana päivän Gladulle sitten H. Niin se vain laidasta laitaan menee tuo tuomareiden mielipide.

Tuusula 4.7.
Arttulan Erikoispainos AVO ERI4
Arttulan Gladiaattori AVO ERI

Hyvinkää (Gladu) ja Kokkola (Kito) 5.7.
Arttulan Gladiaattori AVO H
Arttulan Pakiton JUN ERI2

Kemi 12.7.
Arttulan Pakiton JUN ERI1 VARA-SERT

Oulu KV 18.7. ja 19.7.
Arttulan Pakiton JUN EH2 ja JUN EH1

Congon ja Nitron rakkauslapset

Dessan astutustouhut osuivat toukokuun alkuun, samaan aikaan myös Congolla alkoi juoksu. Olin jo sellaisissa ajatuksissa, ettei Congolle enää tehtäisi pentuja, koska viimeksi sillä jäi yksi pentu jumiin ja jouduimme tekemään hätäkeisarileikkauksen ja menetimme puolet pennuista. Mutta kuinkas sitten kävikään...

Dessa juoksuineen varasti minun huomioni. Dessalla oli juoksun kahdestoista päivä menossa ja se oli vikitellyt jo monta päivää sulhastaan Jakkia. Jakki vain oli sitä mieltä, että parhaat päivät ovat vielä tulollaan. Congosta Jakki ei ollut myöskään kiinnostunut. Congosta ei ollut kiinnostunut vielä superluotettava karjispappa Kinokaan. Kino sentään on yli kymmenen vuotta asunut narttujen kanssa ja se kyllä kertoo, kun nartulla on parhaan päivät. Nitro puolestaan nuoren pojan koko 11 kuukauden innolla rakasti molempia tyttöjä.

Pidän itseäni myös jo aika hyvänä koiran käytöksen tuntijana ja näen heti varsinkin omista koiristani, millä mielellä ne kulloinkin ovat. Congo puolestaan on ollut aina tarkka omista päivistään ja jos sillä ei ole otollinen aika astutukseen, se antaa urokselle hammasta niin että karvat pölisee. Tälläinen karvan pölinä vaihe oli Congolla menossa.

Olimme pihalla pissatuskeikalla melkein koko lauman kanssa (Dessa ei tokikaan) ja koirat painelivat ees taas niinku asiaan kuuluu. Congo oli jatkuvasti valvovan katseeni alla, se juoksi vierestäni selkäni taakse Nitro perässään, käännyin ja sanoin Nitrolle, että 'hei älä viitsi ahdistella Congoa' - ja mitä ihmettä, Nitro laskeutui Congon selän päältä ja ne olivat nalkissa! Kääk! Suomen kielestä ei löydy sanaa, joka voisi kuvata sitä tunnetta, mikä minulle tuli. Fiilis oli sekoitus ällistystä, epäuskoa, järkytystä, paniikkia, ihmetystä ja pitää tunnustaa, oli siinä hiven iloakin, että kallis australiantuonti osaa ainakin astua... mutta enivei, tilanne tuntui täysin epätodelliselta, sillä ei näin pitänyt voida edes tapahtua. Taisin ihan oikeasti nipistää itseäni.

Todettakoon tässä vaiheessa, että Congolla oli menossa juoksun viides päivä! Samaan hengenvetoon voin kertoa, että vuosi sitten keväällä Congo näytteli valitsemalleni huippusulhaselle hammasta siihen malliin, että oksat pois. Varauroskin saapui paikalle, josko se kelpaisi rouvalle. No ei, ei kelvannut. Eka sulho vietti meillä kaksi viikkoa yrittäen pehmittää Congoa siinä onnistumatta. Vein tämän uroksen pois, varauroksen (Hippi) jäädessä vielä meille. Usko astutuksen onnistumiseen alkoi jo hiiipua, kunnes juoksun 26 päivä Congo sitten yllättäen suostuikin Hipille! Viimeinen astutus oli juoksun 29 päivä ja Hipin käyttäytymisestä päätellen, tämä oli se kaikista paras päivä. Tämän jälkeen vein jo Hipin pois, jäi kyllä mietityttämään, että miten pitkään Congo oikein olisi ollut suostuvainen.

Vaikka tuo Nitron vahinko ei olisikaan saanut käydä (Nitrolla oli tuolloin kaikki terveystutkimuksetkin vielä tekemättä) niin puolustuksekseni totean, että enpä tosiaan osannut olla tarpeeksi varuillani tuon viime kevään jälkeen. Samoin Dessan innokkuus oman juoksunsa kanssa jotenkin sotki huomiokykyäni, kun Congo ei ollut näyttänyt vielä mitään merkkiä suopeudestaan kenellekään. Congollahan on myös sellainen tapa, että vaikka se on kiukkuinen uroksille se vikittelee kaikkia meidän lauman tyttöjä aivan mahdottomasti.

Congon raskausaika sujui hyvin. Synnytyksen lähestyessä alkoi kuitenkin pelottaa viime kertainen keisarileikkaus, miten se mahdollisesti vaikuttaa tähän tulevaan synnytykseen. Synnytykset osuvat yleensä huonoon aikaan, jos tarvitsee lähteä kiireellä eläinlääkärille. Päivystävä eläinlääkäri ei ole välttämättä ihan lähellä ja nopeasti liikkeelle lähtö itselle ja synnyttävälle koiralle ei ole mikään itsestään selvä juttu. Niinpä selvittelin, josko olisi mahdollista tehdä keisarileikkaus koko pentueelle. Ja kyllähän se oli. Itselle oli yllätys, kun eläinlääkäriasemalla todettiin, että keisarileikkaukset ovat ihan arkipäivää monille roduille (itse asiassa aika järkyttävää, että jotkut rodut eivät pysty enää itse lisääntymään - ihmisrotu on ihan yököttävä).

Keisarileikkausta ei voida aloittaa ennen synnytyksen käynnistymistä, koska ei voida tietää ovatko pennut valmiita syntymään. Varsinkin Congon tapauksessa, kun astutus oli tapahtunut niin juoksun alussa, olisi voinut käydä niin, että leikataan liian aikaisin, jos leikattaisiin vain lasketun ajan perusteella. Eläinlääkärin mukaan hedelmöitys on voinut tapahtua jopa vasta viikon kuluttua astumisesta. Alustavasti kuitenkin varasimme ajan lasketulle päivälle.

Dessan laskettu synnytysaika oli 4.7. ja Congon 1.7. Dessa aloitti synnyttämiseen valmistautumisen kesäkuun viimeinen päivä. Oma olo alkoi olla lievästi sanottuna hermostunut, mitenköhän tässä vielä oikein käykään... Congo onneksi ei näyttänyt mitään merkkejä synnytyksen alkamisesta, se mm. söi ruokaa hyvällä halulla. Muutimme Congon leikkausajan heinäkuun toiseen päivään.

Dessan pennut syntyivät 1 pvä ja samana iltana Congo jätti viimeisen ruokansa syömättä, joka oli sitten lähtölaukaus Congon synnytykseen. Seuraavana aamuna huristelimme eläinlääkärille. Ensimmäinen pentu tuntui jo synnytyskanavassa, joten olimme kyllä niin oikeaan aikaan liikkeellä, ettei muuta kuin koira suoraan leikkaukseen. Pentuja kaivettiin masusta 5 urosta ja 2 narttua. Leikkaus sujui hyvin ja kaikki pennut säilyivät hengissä.

Eläinlääkärin mukaan leikkaus oli ollut hyvä ratkaisu, Congolla tuntui kohtu sen verran veltolta, että joka tapauksessa olisimme joutuneet leikkauspöydälle, sillä hän ei uskonut, että synnytys olisi onnistunut ainakaan kokonaan Congon omin voimin. Kohdussa ei näkynyt mitään vikaa muuten, joten kohtua ei poistettu. Kyllä nyt tuntui hyvältä tuo minun ratkaisuni leikata Congo. Sen verran pitää todeta, että melko kallista lystiä tuo leikkailu on vaikka olimme ihan normaalikellonaikaan liikkeellä. Melkein 700 euroa kilahti kassakoneen summaksi. Huh.

Leikkauksen jälkeen Congo oli aika pökkyrässä eikä se heti tajunnut mitä ne pienet otukset olivat. Varmaan ne haisivatkin oudoille, kun olivat leikkauksen läpi käyneitä. Eläinlääkäriasemalla varoittelivat jättämästä emää yksin pentujen kanssa, jotkut nartut tappavat pentunsa. Meikäläinen siis vietti aikaansa maaten pentulaatikossa, hyvin mahduimme sinne kaikki, kun pidin jalkani ulkopuolella :) Loikoilu teki hyvää itsellekin, univelkaa oli kertynyt aika tavalla viime päivinä. Saatuaan päänsä selväksi aineista Congo alkoi hoitaa pentujaan ihan normaalisti. Congo ei kuitenkaan ollut ensi kertaa näissä hommissa.

Ihmeellinen on luonnon parannusvoima, sillä leikkaushaava parani aivan käsittämättömän nopeasti. Pari päivää ja sitä ei meinannut enää edes löytää.

Arttulan 20 pentue syntyi!

Arttulan Humina eli Dessa on saanut kunnian synnyttää Arttulan kahdennenkymmenennen pentueen, T-pentueen. Kyseessä on samalla neljästoista sammaripentue. Pentujen isä on Vattnadals Jack Big Zwee.

Dessa ei normaalioloissa oikein viihdy tarhassa mutta kantoaikana se tykkäsi loikoilla siellä kopin varjossa. Eräänä päivänä, Dessan oltua melkein 6 vkoa kantavana, ihmettelin ulos mennessäni, kun Dessan oudon kumea ääni kuului mutta koiraa ei näkynyt missään. Olipa joku ollut niiiin fiksu, että oli kaivanut itselleen turhan pienen pesän kopin alle ja jäänyt sinne sitten jumiin...

Voi hyvä tavaton sentään sanon minä. Ja kyllä Dessa niin jumissa siellä oli, ettei se päässyt eteen eikä taakse päin eikä myöskään kääntymään. Ja äiskä on niin ihana, että hakee heti kameran ja kuvaa toista poloista ahdingossa (ja yrittää olla nauramatta).

Ja kuten huomaatte, on koppi tehty kevythirrestä eli se painaa aivan tautisesti ja sen liikutteluun tarvitaan vähintään pari äijää. No, eipä sattunut äijiä olemaan yhtään lähettyvillä, joten meikä tarttui lapioon ja kaivoi varovaisesti Dessan mahoineen ulos kopin alta.

Kopinalusseikkailun jälkeen jo valmiiksi hiukan harmaa Dessa tuli niin likaiseksi, että kylpyynhän siitä sitten joutui. Sainpa kivasti otettua *ennen ja jälkeen* -kuvat. Totta tosiaan, on se pesty ja puunattu sammari vain todella upea näky vai mitä sanotte?


Synnytys sujui rauhallisesti ja pitkällä kaavalla. Laskettuaika oli lauantai heinäkuun 4. mutta jo tiistaiaamuna Dessa alkoi valmistautua synnytykseen. Jätän synnyttämään valmistautuvaa narttua yksin niin vähän kuin mahdollista, niinpä päivystin sitten koko päivän ja yön pentulaatikon reunalla. Dessa teki pesää ja seilasi ympäriinsä yläkerrassa jossa olimme, ja ulkona käytiin tiuhaan tahtiin. Pentuja vain ei kuulunut vaikka koko ajan oli sen näköistä, että kohta eka pentu tupsahtaa maailmaan.

Aamuyöllä joskus neljän jälkeen pistin pitkäkseni sängyn laidalle, kun en yksinkertaisesti pysynyt tolpillani. Ajattelin siinä sitten kuulevani, kun pentu kiekaisee. No, toiset koirat sitten alkoivat klo 7 tepastella alakerrassa siihen malliin, että oli lähdettävä niiden kanssa pihalle ja lappamaan ruokaa kuppiin - se siitä pitkästä ja virkistävästä yöunesta. Dessa oli edelleen sen oloinen, että pentuja alkaa tulla hetkenä minä hyvänsä. Niinpä keskiviikkokin meni pentuboksin laidalla. Onneksi telkkari on vieressä :)

Ensimmäinen pentu syntyi lopultakin keskiviikkona klo 19 nurkilla. Synnyttely sujui hyvin, Dessa ehkä oli väsynyt pitkästä valmistautumisesta ja siksi pentuja syntyi rauhalliseen tahtiin. Dessa oli ollut myös syömättä jo pitkään, viimeinen ruoka oli maistunut maanantai-iltana!

Joskus neljän aikaan yöllä pentusaldon ollessa 2 urosta ja 6 narttua, Dessa vihdoin söi. Uskoin synnytyksen myös päättyneen tähän. Jatkoin kuitenkin vielä nuokkumista tv-tuolissa varmuuden vuoksi. Olin kyllä niin väsynyt, ettei ollut tosikaan ja hereillä pysyminen oli hyvin vaikeaa. Havahduin horroksestani viiden nurkilla siinä vaiheessa, kun Dessa nuoli vielä yhtä syntynyttä pentua. Pentu oli tullut takaperin ja oli valitettavasti kuollut. Ehkä olisin saanut avustettua sen ajoissa ulos, jos olisin ollut hereillä ja huomannut vielä yhden pennun olevan tulossa. Kovasti surettaa mutta eipä siinä enää mikään auttanut.

Aikamoisen urakan teki Dessa, jolle nämä pennut olivat ensimmäiset. Äidinvaistot Dessalla ovat aivan kohdallaan ja pentujen hoito sujuu mallikkaasti.

Valitettavasti yksi narttupennuista menehtyi noin vuorokauden iässä emon alle :(