tiistai 20. lokakuuta 2009

Vihdoinkin näyttelyyn....

Kahden kuukauden näyttelytauko ja vielä kesäaikaan, huhhuh, kyllä teki tiukkaa meikäläiselle ;) Pääsinpä sitten Porvooseen syyskuun puolivälin tienoilla, kun tätä aikaisempi näyttely oli ollut heinäkuussa. Mukaan nappasin sijoitustyttö Miskan ja omista koirista juoksutuoksu Demin sekä Ruutin.

Ruuti aloitti näin hänen näyttelyuransa. Jo oli aikakin. Ruuti oli komeassa turkissa, Demi vielä kasvatti ja Miska vaihtoi juuri pahimmillaan - ei uskaltanut harjaa edes näyttää, kun karvat jo lentelivät omatoimisesti ilmaan. Sään puolesta ei uskonut kyllä olevan syyskuu, sillä aurinko paistoi aivan täydeltä terältä ja ihan t-paita kelin tarjosi meille.
BIS3 juniori, Arttulan Nasta Lautaan
Congon ja Hipin poika Igor voitti junnuluokan. Paras uros -kisassa ei ihan sijoitusta tullut, mutta tässä näyttelyssä valittiin Rodun Paras juniori, ja Igor voitti sen kisan. Jatkokisa oli sitten päivän lopulla; näyttelyn kauneimman juniori-ikäisen valinta kaikkien ROP-junnujen kesken. Igor sijoittui upeasti Best In -kisassa kolmanneksi vaikka oli ihan vajakkiturkissa. Lämpimät onnittelut vielä kerran Igorille ja kotiväelle. Mitähän tuo Igor vielä näyttelykehissä saa aikaiseksi, kun sille kasvaa komia uroksen turkki? Sitä jäämme odottelemaan innolla :)

Ruutilla ei mennyt esiintyminen ihan putkeen. Hän olisi vain halunnut mennä tervehtimään kaikki ihmiset ja koirat eikä se keskittynyt minun (mauttomiin) nakinpalasiini vaan seisoskeli ihan miten sattui. Pöh. Gladu sai vaihteeksi punaista nauhaa, Demin veljet Milo ja Eppu saivat ERIt ja sijoittuivat mukavasti luokassansa.

Miska pursui myös virtaa ja esiintyminen ei oikein mennyt senkään kanssa hyvin eikä tuomarikaan oikein tykännyt. Demppasella oli siis juoksu ja se oli juuri kaikista parhaimmillaan. Omalla vuorollaan Demi kyllä esiintyi hienosti ja se voitti kivasti oman luokkansa mutta minä pöljä otin sen sitten mukaan kasvattajaryhmään ja kaveriksi sille kolme urosta. Todella fiksua, sillä kaikkien koirien esiintyminen meni aivan pyllylleen. Olisihan tuo pitänyt tajuta mutta ei kyllä taas aivot oikein toimineet. Vai lieneekö tässä nyt syynä esittäjän liian pitkä näyttelytauko - alkaa näemmä toi tatsi hommaan kadota helposti... Ei ku lisää näyttelyitä sitten vaan.
Juoksupylly Demppanen
Tulokset Porvoosta:
Arttulan Nasta Lautaan JUN ERI1 ROP-jun BIS3-jun (jee)
Funny Fabric One For Fun JUN EH
Arttulan Eilisen Haiku AVO ERI2
Arttulan Erikoispainos AVO ERI3
Arttulan Gladiaattori AVO EH
Arttulan Muskelimimmi JUN EH
Arttulan Eloisa AVO ERI1

Arttulan kasvattajaryhmä KASV2

1 kommentti:

Mia kirjoitti...

Kiva kun blogisi on päivitetty pitkän tauon jälkeen, sitä olikin ihan ikävä. Tapaamisiin su!