perjantai 31. joulukuuta 2010

Arttulan Ulpu Unelma - Juniorivoittaja 2010 :)

Tämänvuotinen messari oli kaksipäiväinen, 11.12. ja 12.12. Ihan uusi tittelinäyttely oli lauantainen Helsinki Voittaja 2010. Sunnuntaina oli sitten se perinteinen Voittaja 2010 näyttely, Helsingissä toki sekin. Asiaan vihkiytymättömät varmasti ovat ihan sekaisin, että mitä ihmettä... mutta todettakoon, että kyseessä oli Suomen suurimmat näyttelyt ja näihin näyttelyihin osallistui kahden päivän aikana melkein 14000 koiraa eli puhutaan aika isosta tapahtumasta.

Messari on sellainen MUST juttu, sinne on aina päästävä. Ilmoittautumishinnat olivat ihan järkyttävän kalliita, mikä varmaan oli karsinut osallistujamääriä. Sammareita oli ilmoitettu mielestäni vähän; lauantaille 61 ja sunnuntaille 60. Ilmoitin sijoitusnartut Ulpun ja Tildan junnuihin molemmille päiville (Tilda kylläkin asustelee tällä hetkellä luonani).

Tuomarityöstä todettakoon sen verran, että molempien päivien tuomarit eivät varmaan olleet ajatelleet, että olivat arvostelemassa hyvinkin korkealle arvostetutussa näyttelyssä, eikä missään takahikiän pienessä ryhmänäyttelyssä; arvostelu oli varsinkin lauantaina ihan ala-arvoisen nopeaa, hyvä että pääsit koiran kanssa edes kehään niin jo sait muovinauhan käteen. Arvostelut olivat niin lyhyitä, että pystyi laskemaan arvostelulle hintaa 10 euroa per sana... aika surkeeta sanon minä.

Fiilis näyttelyissä oli kuitenkin mukava ja oli kiva tavata kaikkia tuttuja pitkästä aikaa. Arttulan kasvatteja oli ilmoitettu enempikin (tulokset lopussa). Kaikki paitsi Martta olivat esillä molempina päivinä. Lauantaina tuli oikein kivasti luokkasijoituksia. Ulpulla oli ihan ikioma lainahandleri Tanja, koska itse esitin samassa luokassa olevaa Tildaa. Tanja suoriutui hommastaan varsin mallikkaasti ja lauantaina Ulpu tuli hienosti junnujen toiseksi ja sunnuntaina napsahti sitten se tavoiteltu junioriluokan voitto, josta palkkiona Ulpulle Juniorivoittaja 2010 -titteli. Lisäksi Ulpu sijoittui narttujen kisassa neljänneksi ja aivan, sertiruusukehan sieltä tuli vielä saaliiksi. Kiitos varmaan jo miljoonannen kerran Tanjalle Ulpun onnistuneesta esittämisestä :)

Otin kuvia vain sunnuntaina. Valitettavasti valo-olosuhteet olivat huonot, eivätkä kuvat onnistuneet mitenkään maan parhaasti.

Arttulan Ulpu Unelma Juniorivoittaja 2010



Ulpu oli ennen ja jälkeen messarin hoidossa meillä ja kuvia tuli otettua jonkusen verran. Katso: Ulpun galleria

Ulpun sisko Ufo oli myös molempina päivinä esillä; lauantainen punainen nauha kirkastui sunnuntaina pinkiksi :) Alla onnistunein otos Ufosta.
Arttulan Ultraufo Uutisankka
Tulokset:
Lauantai 11.12.2010 Helsinki Voittaja 2010
Arttulan Uudenkuun Utopia JUN EH
Arttulan Gladiaattori VAL ERI
Arttulan Taustasäteily JUN ERI4
Arttulan Timanttinen JUN EH
Arttulan Ulpu Unelma JUN ERI2
Arttulan Ultraufo Uutisankka JUN EH
Arttulan Nokkela AVO ERI3

Sunnuntai 12.12.2010 Voittaja 2010
Arttulan Uudenkuun Utopia JUN ERI
Arttulan Gladiaattori VAL ERI
Arttulan Taustasäteily JUN ERI
Arttulan Timanttinen JUN EH
Arttulan Ulpu Unelma JUN ERI1 PN4 SERT JUNIORIVOITTAJA 2010
Arttulan Ultraufo Uutisankka JUN ERI

Tasan vuosi sitten Albiina sai sen vuoden vastaavan tittelin ja sijoittui narttujen neloseksi vara-sertin kera. Toivottavasti tästä alkaa uusi perinne ;)

Ei kommentteja: