sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Näyttelysunnuntai

Arttulan kasvatteja oli esillä Panelian ja Haminan näyttelyissä. Paneliassa tuomarimuutos ei ollut oikein mieluinen. Ruotsalaisen tuomarin sijaan saimme suomalaisen tuomarin, josta ennakkoon jo tiesin, ettei se ole Naskan fani. Lähdin kuitenkin näyttelyyn, koska Lissu ei kyseisellä tuomarilla ollut vielä käynyt. Lissusta tuomari sitten pitikin.

Arttulan Graniittikide JUN ERI1
FIN MVA Arttulan Discohile VAL EH2

Haminassa olikin sitten urosedustus. Gladu voitti luokkansa ja sijoittui hienosti paras uros -kisassa toisen sertin liipatessa aika liki. Eppu voitti hienosti avoimen luokan. Nemo omistajineen oli ensimmäistä kertaa näyttelyssä. Hieman meni treenin puolelle tämä eka kerta - hampaiden näytössä Nemo oli sitä mieltä, että katsokaa yksinänne vaan. Tästä tuomari ei oikein pitänyt. No, harjoitusta vain, kyllä se siitä alkaa sujua.

Arttulan Gladiaattori JUN ERI1 PU3 VARA-SERTI
Arttulan Hybridi Of Hurri JUN EVA
Arttulan Erikoispainos AVO ERI1

Congon tyttö Lissu
Arttulan Graniittikide

tiistai 20. toukokuuta 2008

Kata tokoili pitkästä aikaa

Iltatokokisat Salossa tänään. Kata kilpaili tokossa puolentoista vuoden tauon jälkeen ja luokka oli ensimmäistä kertaa avoin luokka. Vaikka Kata sai vain kolmostuloksen, olen kuitenkin kokonaisuuteen todella tyytyväinen. Kata suoritti liikkeet pääosin erittäin hienosti ja erinomaisella motivaatiolla. Onnistuin pitämään kehumiset hyvin maltillisina vaikka tekikin mieli loikkia kenguruna onnesta :) Liian innokas kehuminen olisi nostattanut Katan kierrokset ihan uskomattomiin korkeuksiin ja se oli alkanut haukkua. Ja sen aloitettuaan Katan on vaikea lopettaa, jossei sen fiiliksiä pääse tasaamaan sopivalla palkkauksella.
Katan seuraamista
Ainoa oikea yllätys oli luoksetulon seisomisen epäonnistuminen. Istuminen sekä kaukokäskyissä että hypyssä meni pyllylleen tai niitä ei edes tapahtunut mutta tämä ei ollut varsinainen yllätys, kun istumisen kanssa on tullut kummallisia ongelmia ihan viime aikoina.

Paikallaolossa fiksuna seisoin Katan turkin päällä. Kata meni käskystä hienosti maahan mutta tukistus nostatti sen takaisin istumaan ja jouduin antamaan toisen käskyn.
Kympin nouto :)
Paikalla makaaminen 8
Seuraaminen 10
Maahanmeno 10
Luoksetulo 0
Seisominen 9
Noutaminen 10
Kauko-ohjaus 0
Estehyppy 0
Kokonaisvaikutus 10

Pisteet 112 p 3-tulos

Nova-bortsun Helmi-äiti tokoili ensimmäistä kertaa voittaen mahdottoman hienolla alokas-luokan ykköstuloksella 195,5 pinnalla koko luokan!! Onnea Tanja ja Helmi!

Katan tyttö Emma oli mukana turistina
Arttulan Iloliemi ja mä
Nämä kaikki ihanat kuvat on napsinut Seija Vahtera
Kaunis Kata

Näyttely Porissa

Porin ryhmänäyttelyssä 18.5. ei tullut kauheasti yllätyksiä. Hippi voitti tasokkaan valioluokan ja oli hienosti (noin miljoonatta kertaa) urosten kakkonen. Lissu oli kaunistunut sitten viime näkemän ja sijoittui hienosti junnujen toiseksi. Naska tuli valioluokassa toiseksi muttei kuitenkaan sijoittunut paras narttu kisassa.

FIN & EST & BLR MVA Arttulan Diilitippi VAL ERI1 PU2
Arttulan Graniittikide JUN ERI2
FIN MVA Arttulan Discohile VAL ERI2

Congon tyttö Lissu
Arttulan Graniittikide

lauantai 17. toukokuuta 2008

Gladu ROP sertin kera :D

Ryhmänäyttely Iitissä. Sammareita ilmoitettu 23 kpl ja tuomari piti tosiaankin tiukkaa linjaa, sillä vain kolme koiraa sai erin! Ilokseni yksi näistä koirista oli junnupoika Gladu, joka aivan yllätti meidät ollen Rodun Paras ja samalla avasi sertitilinsä :) Ryhmäkisassa Gladu valittiin jatkoon, mutta sijoitusta neljän joukkoon ei ihan herunut. Hippi ja Naska eivät olleet tuomarin mieleen, ei myöskään Dessa. Dessa kylläkin esiintyi aivan totaalisen nakuna, joten sinänsä keltainen nauha ei ollut mikään hirmu yllätys.

Arttulan Gladiaattori JUN ERI1 PU1 SERT ROP
FIN & EST & BLR MVA Arttulan Diilitippi VAL EH1
Arttulan Humina JUN T
FIN MVA Arttulan Discohile VAL EH2

Arttulan Gladiaattori SERT ROP
Dessa Kaunotar (Naskan tyttö, ja sen kyllä huomaa)
Arttulan Humina
Tuomarin mielestä Hippi on hieman pitkärunkoinen...
Pitkärunkoisuuden huippu
Aina ihana Naska <3
FIN MVA Arttulan Discohile

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Tuliaisina ROP ja RYP3

Rauman kaikkien rotujen näyttely 11.5.2008. Naska otti ja suorastaan räjäytti potin! Se voitti mahtavasti kaikki sammarit ja sijoittui ryhmään 5 kuuluvien eri rotuisten koirien joukossa päivän kolmanneksi parhaaksi! Aivan mahtavaa ja upeaa! HippiDippi sai erin muttei kuitenkaan sijoittunut luokassaan.

Ihastuttava yllätys oli ex-sijoituskarjikseni, Kinon tytön ROP ja toinen serti. Lisäksi Doris valittiin ryhmäkisassa kuuden parhaan joukkoon (vain neljä sijoitetaan), mikä on todella harvinaista herkkua australiankarjakoiralle ihan yleiselläkin tasolla! Aivan mahtavaa!

Ensimmäistä kertaa virallisessa luokassa debytoi pitkäkarvainen collie, Arttulan ensimmäisestä colliepentueesta. Junnuluokassa arvosteltava 7 urosta ja Ilmari oli mukavasti toinen.

FIN & EST & BLR MVA Arttulan Diilitippi VAL ERI
FIN MVA Arttulan Discohile VAL ERI1 PN1 ROP RYP3

Pk-collie:
Arttulan Ilmaisku JUN ERI2

Karjis-narttu:
Karjapeni Dore AVO ERI1 PN1 SERT ROP

FIN MVA Arttulan Discohile RYP3

Turengin näyttely 10.5.2008

Ryhmänäyttely Turengissa ja esillä oli kaksi nuorta sijoitusnarttuani harjoittelemassa näyttelytouhuja. Dessa oli ensimmäistä kertaa junnuissa ja Elli ensimmäistä kertaa pentuluokassa. Hippi jatkoi edelleen tasaisen vakuuttavaa PU2-näyttelysarjaansa ;)

Elli vaikuttaa tässä vaiheessa hyvin lupaavalta kaikin puolin. Dessan kauneutta emme päässeet kovin hyvin esittämään, sillä sen turkki oli "hiukan" vaiheessa ja itseluottamus oli hukassa ja esiintyminen meni aivan harakoille.

Arttulan Kaikist Kaunein PEK2 KP
FIN & EST & BLR MVA Arttulan Diilitippi VAL ERI1 PU2
Arttulan Humina JUN H

Hipin tyttö Elli
Arttulan Kaikist Kaunein

lauantai 3. toukokuuta 2008

Kyy kävi kylässä

Tänä aamuna kummastelin Congon kummallista haukkumista kuistilla. Menin katsomaan, mitä se haukkuu, koska se ei syyttä metelöi tai vahdi. Näin Solinan kurottelevan kurkku pitkänä puutarhakalusteitten välissä. Sitten näinkin käärmeen ja olin ihan laakin saada, säikähdin aivan kamalasti. Congollakin sentään on huomenna pentujen laskettu syntymäaika, joten mitään käärmeenpuremia en sille tai tietty muillekaan koirille haluaisi.

Onneksi käärmeen yllättävän äänekäs suhina piti koirat siitä loitolla. Otin koirat turvaan ja kaivoin toki kameran esiin. Ei sitä kyytä nyt ihan joka päivä omalla kuistilla näe. Itse asiassa tämä oli ensimmäinen käärme, johon törmäsin tontillani ja olen asunut tässä talossa kuusi vuotta.

En ole käärmeasiantuntija mutta ainakin minusta tuo on pikkuinen kyy (pituus oli jotain 40-50 cm).

torstai 1. toukokuuta 2008

Wappua Wietin Hollolassa

Warsin mahtaWassa auringonpaisteessa ja lämmössä Wietin Wappua Naskan kanssa, missäs muualla kuin näyttelyssä :) Naska oli ensimmäistä kertaa Walio-luokassa ja erinomaista nauhaa tuuppasiWat kehässä käteen.

FIN MVA Arttulan Discohile VAL ERI1 PN2

KuWia ei WalitettaWasti ole tällä kertaa.