tiistai 24. helmikuuta 2009

Enkelikoirat Iida ja Solina

Tänään on Suuren Surun Päivä. Sanat eivät riitä. Iida ja Solina, äiti ja tytär matkaavat yhdessä Sateenkaarisillalle. Sateenkaarisillan ylittäneet ystävät säilyvät mielissämme aina ja odottavat siellä meitä, kun vuorostamme sillan ylitämme.

Iida sairastui vakavasti alkuvuonna. Se sai yhtäkkiä järkytyksekseni epilepsia-kohtauksen. Kuuden päivän aikana Iida sai 4 kohtausta. Yhtään kohtausta en nähnyt kokonaan, ensimmäisen kohtauksen saadessaan Iida oli eri huoneessa, jolloin näin lopun ja kolme kohtauksista tapahtui yöllä, jolloin heräsin Iidan raapiessa kohtauksen aikana lattiaa. Kohtaukset kestivät näkemältäni osin muutaman minuutin vaikkakin ne tuntuivat järjettömän pitkiltä minuuteilta.

Verikokeissa löytyi maksa-arvojen heittoa, muut arvot olivat normaaleissa rajoissa. Jo aiemmin Iidalla oli ollut ruuan sulamisen kanssa ongelmaa. Barf-ruokitun koiran jätöksistä näkee helposti, jos ruoka on sulamatonta. Tähän vaivaan Iidalle oli löytynyt sopiva lääke (vaikutti vatsan toimintaan jollain tavoin), mutta sitä ei suositeltu käytettäväksi epilepsialääkeen kanssa. Yritin nyt ruokavalion avulla säästää Iidan maksaa, sillä myös epilepsialääke pisti maksan koville. Iidalle siis aloitettiin barbituraattilääkitys, jonka jälkeen kohtaukset heti loppuivat.

Epilepsialääkityksellä mentiin etiäpäin ja alkuun sivuvaikutukset olivat hurjia; Iida oli kuin viiden promillen humalassa ensimmäisen viikon. Kohtaukset kuitenkin pysyivät poissa ja pääsimme lopulta aloittamaan lääkkeen annoksen pienentämisen.

Ruoka ei edelleen sulanut hyvin ja lopulta Iida lopetti syömisen kokonaan, mikään ei maistunut vaikka Puodistani kaivoin kaikki mahdolliset herkut nenän eteen. Aloitimme ruoansulatukseen vaikuttavan lääkityksen uudestaan, koska epilepsialääkitys oli jo aika pienellä annoksella. Viime lauantaina Iida oli kuolla ihan itsellään, kun se ei syönyt eikä juonut mitään. Ruokahalu kuitenkin koheni illaksi normaalille tasolle lääkkeen alkaessa purra ja kaikki näytti tosi hyvältä - Iida söi ja joi normaalisti. Ruokin sen viisi kertaa päivässä ruuan sulamisen tehostumiseksi.

Maanantai-iltana Iida sai sitten rajun kohtauksen. Näin tämän alusta asti ja olin kyllä aika järkyttynyt siitä, millainen kohtauksen alku oli, lopun lattian raavinta kyljellään jäykistellen oli samanlaista kuin aikaisemmin. Iida sai illalla vielä toisen kohtauksen ja yöllä toiset kaksi. Jokaisen kohtauksen jälkeen Iida käveli asuntoa ympäri pari tuntia kykenemättä rauhoittumaan. Yö oli todella pitkä. Aamulla pääsimme heti eläinlääkärille ja yhteistuumin totesimme, ettemme enää Iidaa kiusaa.
Enkelikoira Iida, Viimenen Aamu
Sitä voi äkkiä miettiä, miten tämä nyt Solinaan sitten liittyy... Solinan lonkat alkoivat vaivata enemmässä määrin viime syksynä. Siitä lähtien Solina oireili koko ajan, se ontui jatkuvasti, oikeaa puolta vasenta selvemmin. Liikkuessaan se mieluiten meni laukalla, jos ravasi niin vain hyvin hiljaista vauhtia ja tällöinkin ontuen ja jäykästi, lyhyellä taka-askeleella.

Mieli Solinalla oli kuitenkin aina pirteä kuin peipposella ja hyväntahtoinen Solina touhuilikin kaikkea mitä se on aina touhuillut. Meillä koirat painavat joka päivä vapaana isolla tontilla, mikä on toki hieno asia. Solinaa oli kuitenkin pidettävä jatkuvasti silmällä ja suojeltava toisten leikeiltä, sillä vähän väliä meno yltyy laumassa varsin vauhdikkaaksi. Solina ei itseään varonut eivätkä myöskään muut koirani varoneet sitä vaan sen yli jyrättiin ihan samallalailla kuin kenen tahansa. Paha loukkaantumisen riski lonkkia oireilevalla on käsillä koko ajan.

Joskus pitää tehdä hyvin vaikeita valintoja. Vaakakupissa painaa paljon koiran hyvinvointi ja kärsimys plus omat tunteet sotkevat asioita varsin tehokkaasti. Olenko itsekäs jos pidän kipeää koiraa vai olenko itsekäs jos vien sen viimeiselle matkalle, ennen kuin kaikki mahdollinen ja mahdoton on tehty?
Enkelikoira Solina, Viimeinen Aamu
Niin Iidan kuin Solinankin elämää muistellessa muistan pelkästään paljon kaikkea hyvää, miten valtavasti ne ovat tuoneet iloa ja sisältöä minun elämääni niin harrastuskaverina kuin ihan arjessa touhutessa. Olen velkaa näille ystäville kunnianarvoisen lopun, ilman pitkää kituuttamista lääkkeiden ja hoitojen voimalla vain sen vuoksi, etten niistä halua luopua ja koska se on vaikeaa.

Jos koirat osaisivatkin kertoa miten kipeitä ne ovat. Mutta niin kauan kuin näin ei ole on se viimeinen ratkaiseva päätös tehtävä ihan itse eikä se tule minkään koiran kanssa olemaan helppo asia. Minusta on kuitenkin mukavaa muistella koiraa sellaisena kuin se oikesti oli eikä kipuja kärsivänä raukkana.
Hyvästi Solina
Iidan muisto elää ikuisesti hänen jälkeläisissä. Solinalla ei koskaan tehty pentuja juuri lonkkiensa takia mutta se ei hänen muistoansa vähennä. Solinan sisältävä Iidan sukulinja on olemassa ja vaalii osaltansa molempien koirien muistoa.

FIN MVA BH Ikiliikkujan Mary Lee 9.7.1998 - 24.2.2009
FIN MVA BH Arttulan Briljanttipimu 12.3.2003 - 24.2.2009

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Syvimmät osanottomme Iidan ja Solinan pois menon johdosta. Itku silmässä täälläkin.

"Oli aika raskaiden päätösten,
päästää sut huomaan enkelten.
Nyt saat juosta seuraten heitä,
ei kipu enää elämääsi peitä.
Ihan kaikesta kiitän,
muistot lohdukseni elämäni kirjaan liitän.
Saatoin sinut pehmeään lentoon,
koirille varattuun ikuiseen kehtoon.
Tuuditan uneen, kuin pehmoiseen lumeen.
Silitän kerran, itken kesäsateen verran.
Suru on suuri ja lohduton,
mut tiedän - sun hyvä olla nyt on."

Lämpimästi Iida-mummia ja Solina tätiä muistellen ja kaivaten,

Hippi perheineen

Soile kirjoitti...

Lämmin osanottoni Sirpa.
Kauniisti olit kirjoittanut ystävistäsi.

Tanja kirjoitti...

Sirpalle voimia ja jaksamista!
*iso rutistus!*
Mielettömän raskaita päätöksiä, mutta nyt rakkaillasi on hyvä olla.

Kiitos ihanille häiriökoirille :)

Anonyymi kirjoitti...

Otan osaa suruusi Sirpa. Vaikean päätöksen jouduit Solinan kanssa tekemään, mutta ymmärrän hyvin, sillä Filemonin kanssa painitaan saman asian kanssa, se on vain ajan kysymys enää. Onneksi sinulle jäi monta lohduttajaa kainaloon!
Terveisin Kirsi

kehveli kirjoitti...

Enkelikoirille:
"Nyt en osaa muuta, kuin itkeä perääsi...
Kiitos öistä, päivistä, kaikesta.
Ajoista helpoista ja vaikeista.
Kiitos, kun opetit millaista on rakastaa koko sydämestään..
Mutta sitä ei olisi tarvinnut opettaa millaista se on, kun rakkaimpansa menettää..."
(kirj. tuntematon)

Suuria, raskaita päätöksiä oot joutunut tekemään...
Jaksamista... Seija

Anonyymi kirjoitti...

Osanottomme suureen suruusi.Teit aivan oikean päätöksen molempien tyttöjen kohdalla vaikka raskaalta asia nyt tuntuukin.Matti lopetettiin myös kipeiden lonkkien takia vain 9 vuotiaana joten et ole yksin vaikeiden päätösten kanssa..
Solina kuin myös Iidakin olivat kauniita tyttöjä ja nyt niillä on hyvä olla..
Terveisin Kaija ja pojat

Mia kirjoitti...

Osaanotot kauniiden valkoturkkien vuoksi! Parasta on osata päästää irti ajoissa... Onneksi on muita koiria lohduttamassa surun hetkellä!

-Mia ja koirat

Unknown kirjoitti...

Suuri Osanottoni. Kyyneleet valuvat poskillani. Halaan sinua täältä kaukaa.

Saanko lähteä nyt?
Luuletko, että hetki on oikea?
Saanko jättää hyvästit tuskallisille päiville
ja loputtoman pitkille öille?
Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt,
esimerkkiä yrittänyt näyttää.
Saanko siis astua toiselle puolen
ja vapaaksi henkeni päästää?
Aluksi en tahtonut lähteä,
taistelin kaikin voimin.
Mutta nyt jokin tuntuu kutsuvan minua
Kohti lämmintä ja elävää valoa
Tahdon lähteä
Tahdon todella. On vaikeaa jäädä.
Mutta lupaan, parhaani yritän
Elääkseni vielä yhden päivän.
Niin sinä saat minusta vielä kerran huolehtia
ja minä kokea suuren suurta rakkautta.
Tiedän, olet surullinen ja sinua pelottaa,
sillä tunnen kyyneleesi, jotka turkkini kostuttaa.
En ole kaukana,
Lupaan sen ja toivon, että muistat sen aina;
henkeni tulee sinua seuraamaan,
minne maailmassa matkasi johtaakaan.
Kiitos, kiitos että olet minua rakastanut.
Tiedäthän, että minäkin rakastan sinua,
Siksi on niin vaikea sanoa hyvästi
ja päättää tämä elämä luonasi.
Joten, pidä minua lähelläsi vielä kerran,
ja sano sanat, jotka toiveeni ois,
koska välität minusta tuhannen verran,
annat minun nukkua tänään pois

Anonyymi kirjoitti...

Voi Sirpa,
Osanottoni suruusi Solinan ja Iidan pois menon takia. Aika kuluuu niin nopeasti, tuntuu että vielä äsken jännitin kanssasi Solinan menestystä pentunäyttelyssä Espoon keskuksen parkkihallissa.
T. Kaimasi ja Solinan isäpappa Penu

Anonyymi kirjoitti...

Kauneimmat osanottomme myös täältä Nastolasta. On varmasti aivan kauhean raskasta aikaa,voimia ja haleja sinulle Sirpa, sekä koirilta märkiä pusuja.


Mia, Klaus, Julia ja Max, Ronja ja Igor

Anonyymi kirjoitti...

Osanotto suruun.. :(

Nämä päätökset on aina hirvittävän vaikeita.. itse jouduin samankaltaiseen tilanteeseen tuossa ennen joulua.

Varmaan sanomattakin selvää, etten tästä surusta vielä tiennyt kun aiemmin päivällä soittelin sulle muusta asiasta,

Piritta + perhe & Riki

Heidi kirjoitti...

Lämmin osanottoni suruusi.

Heidi

Anonyymi kirjoitti...

Osaanottomme suruun täältä Ryttylän suunnalta. Joskus joutuu tekemään raskaita päätöksiä koiraystävien puolesta.. voimia!

-Jenna ja Nelli-

Anonyymi kirjoitti...

Suruusi osaa ottaen. Kauniit enkelityttösi vartioivat nyt matkaasi! Iso rutistus, Karoliina, Niño ja Diego

Anonyymi kirjoitti...

Lämmin osanottoni suureen suruun. Vaikea päätös, mutta varmasti oikea. Nyt Iidan ja Solinan on parempi olla, ei enää kipuja.

-Anitra ja Lilli & Nyyti

team-Saari kirjoitti...

Syvät osanottomme myös täältä kaupungin toiselta laidalta Iidan ja Solinan poismenon johdosta.
Kyyneleet silmissä luin suru-uutiset,sillä perheenjäsenien poismeno on aina tosi surullista,vaikka päätös järkeä käyttäen olisikin oikein.

Anonyymi kirjoitti...

ollen nyt möhesä kakkista,mutta ottan ossa suruni.muistot kaunit ainnan jää.t.irina&perhe.